Sakura, eli kirsikkapuun kukinto
Kanji Sakura

Sakura 8-10vko

Kanji Sakura
Sakura, eli kirsikkapuun kukinto

Suomi English
Etusivu
   8-10 vko
   10-12 vko
   3-4 kk
   4-5 kk
   5-6 kk
   6-10 kk
   1 vuosi
   1,5 vuotta
Näyttelyt
Sukupuu
Videot
Vieraskirja
Sakura

Sakura saapui meille 8-viikkoisena niin, kuin pennut yleensäkin. Se oli pentueen vilkkain ja sosiaalisin, mitä nyt ensivaikutelma pystyi kertomaan. Tullessaan meille veljiensä kanssa pahvilaatikossa, se tervehti pentueesta innokkaimmin uusia kiinnostavia ihmisiä, eli meitä. Tuurihan oli ettei Sakua tarvinnut hakea kasvattajalta, vaan Riitta toi sen kotiin saakka. Näin luovutus ei ollut "pesänryöstömäinen", joten kaipuutakaan ei juuri ilmennyt; edes ensimmäisenä yönä. Ainoa miten Sakura ilmensi ikävää oli ruokahaluttomuus, tosin nirsous on Shiboille melko tyypillistä. Joka tapauksessa ruokailun eteen jouduimme soveltamaan eri metodeja, että neiti saatiin syömään. Ruoka tuli aina aterian jälkeen ottaa pois, ettei koira vain tyytynyt "närppimään" sitä pahimpaan nälkäänsä. Myöskin vaihtelevuutta aterioiden suhteen jouduttiin kasvattamaan, eikä vieläkään koira suostu syömään kupista, vaan ruoka on laitettava lattialle... sieltä ruoka päätyy usein olohuoneen matolle, josta nautittuna se on vallan maittavaa.

Kahdeksannella viikollaan Sakura oppi tekemään tarpeensa ulos, mitä nyt pissit joskus kovassa hädässä joutuu matolle tekemään. Myöskin nimensä ja luokse tulon se oppi lähes ensimmäisinä päivinään meillä, mutta pian sen jälkeen se oppi ettei aina kutsuessa tarvitsekkaan saapua ja nyt syntyi uusi haaste motivoinnin aikaan saamiseksi. Sama päti myös rappusten kulkemiseen ylös 3.kerrokseen saakka, jossa kotimme sijaitsee. Oma nukkumispaikka rottinkikorissa omaksuttiin alta aikayksikön ja istuminen makupalan avulla luonnistui kaheksannen ja yhdeksännen ikäviikon vaihteessa.



Saku (vas. edessä) saapui veljesten kanssa by PahvilaatikkoExpress Käy se nukkuminen pienessä läheisyydessäkin
Pieni, vilkas ja iloinen Sakura oli innoissaan tulossa tervehtimään pois laatikosta.




Untenmailla, uudessa pedissä Koskaan en oo mitään nakerrellu...
Kumma kyllä, rottinkikori ja orgaaniset makuualustat ovat säilyneet melko ehjänä. Toistaiseksi.



Parastaistelukaveri: Possulelu Narulelua pystyy jahtaamaan
Tarkkaavaisuus on kaiken a ja o. Tutustu ennen taistelua!



Aleksin sisko Elisa koiran leikeissä Siankorvaan verrattuna Saku oli saapumispäivänä aika kirvan kokoinen
Leikittäjiä on onneksi paljon. Hyvä on myöskin, ettei niitä kokoaikaa kaivata...



Vielä jos uskaltaisi koiraakin purra... Kimppuun
Taistelukoirat Turre (Petit basset griffon vendeen) ja Sakura (Shiba Inu).


Sakura, eli kirsikkapuun kukinto Copyrights © Aleksi Melto & Tiina Räsänen Sakura, eli kirsikkapuun kukinto