|
|

Paino: 7,8kg (1 vuosi) Säkäkorkeus: 37cm (1 vuosi)
| |
|
Neidin nukkuma-asennot voivat olla kummallisia, mutta niin on myös nukkumapaikatkin. Vaatekaapin alahyllykin on varsin lysti paikka uneksia...
| |
|
Jouluporoksi shiboista ei ole. Koira ei voinut sietää asusteita, eikä jälleen liikahtanutkaan somisteet yllä. En tiedä ärsyttikö koiraa helisevät kulkuset vai vaatteet noin yleensä, mutta epäilisin molempia. Mukava joulukortti otetuista valokuvista kuitenkin saatiin...
| |
|
Sakura on kehittänyt itselleen harrastuksen; se katselee sängyn ikkunasta ulos päivät pitkät ja tarkkailee siellä olevaa liikennettä. Myöskin yöisin touhu kiinnostaa ja joskus onkin hieman epämielyttävää herätä naama kahden sentin päässä koiran takamuksesta.
| |
|
Sakura tykää juoksennella ja pyydystellä hiiriä ollessaan vapaana ulkona. Vaikka koira ei tottele ehdottomasti, niin se ei onneksemme myöskään karkaile.
| |
|
Turre ja Sakura saivat viettää joululoman yhdessä telmien. Koirat nahusivat vähintään 8 tuntia päivässä ja meno oli hurjaa. Välillä piti Turrea hieman auttaa, kun nenäkäs shiba meinasi heittäytyä liian herjaksi, muun muassa varastamalla kaikki Turren lelut ja syömällä sen ruoan. Turre raukka alistui Sakuralle niin voimakkaasti, ettei se meinannut hennota syödä omaa ruokaansa vaikka Sakura oli toisaalla.
| |
|
Sakuran 1-vuotis syntymäpäivävieraat Ben ja Tepi. Nakkimakaroonikakku maistui ja synttärisankari antoi vierailleen voimakkaat lähtöpassit Benin tullessa liian lähelle. Nopeasti ne pennut oppii, kun vähän kuonosta purasee...
| |
|
Labriksenpentu Ben kasvaa hurahti Sakurasta ohi. Leikki on yhä rajua ja hurjaa, joskin Benkku ei enää pidä yhtä korvia raastavaa urinaa, kuin aikaisemmin.
| |
|
Siskon 10 viikkoinen mäyriksen pentu Erida tuli vierailemaan pariksi päiväksi. Erida olisi koko ajan halunnut tulla halailemaan ja makoilemaan Sakuran lähelle, mutta Sakura vastasi toisen hyväilyihin puremalla ja nakertelemalla pentua leikkikaverin toivossa.
| |
|
Toisena päivänä Sakura olikin jo kouluttanut Eridasta varsinaisen taistelukoiran, joka osasi purra hurjasti. Silti halu halailla oli tallella.
| |