Internet nykyhistorian ja yhteiskuntaopin opetuksessa ja oppimisessa

3. Internetin etuja ja haittoja perinteiseen opetukseen verrattuna

Internet tarjoaa käyttäjilleen monenlaisia palveluja. Näistä peruskouluissa ja lukioissa yleisimmin käytettyjä palveluita ovat www­palvelut ja sähköposti (Huovinen, 1998). Opetuksen ja oppimisen kannalta asiaa katsottuna Internet mahdollistaa mm. pääsyn suunnattoman suureen tietolähteeseen, vuorovaikutuksen sekä oppimateriaalin, oppimistehtävien ja oppilaiden tuotosten välittämisen ja julkaisemisen. Nämä kaikki ovat mahdollisia myös ilman Internetiä tai muita uusia tieto­ ja viestintätekniikan välineitä. Internetin erityinen pedagoginen merkitys nähdään kuitenkin olevan siinä, että se tekee mahdolliseksi sellaiset oppimisympäristöt, jotka ovat oppimisen kannalta kiinnostavia, mutta joiden järjestäminen ilman tietotekniikkaa on vaikeaa (Sinko & Lehtinen, 1998). Tämä näkemys sopii siis kaikkeen oppimiseen, ei vain jonkin tietyn oppiaineen oppimiseen.

Tavallinen luokkahuonetyöskentely on tuttu toimintaympäristö niin oppilaille kuin opettajillekin. Internet taas on koulumaailmassa suhteellisen uusi toimintaympäristö ja on tuonut mukanaan myös uusia piirteitä oppimiseen ja opettamiseen perinteiseen luokkahuoneopetukseen verrattuna. Katsomme lyhyesti näitä eroavuuksia Seppo Tellan artikkelin pohjalta (Lehtinen, 1997).

Perinteisessä luokkahuoneopetuksessa vastuu oppimisesta on pääasiassa opettajalla, kun taas teknologiaa hyödyntävässä opiskeluympäristössä vastuu oppimisesta voi siirtyä enemmän oppilaalle. Tämän tekee mahdolliseksi esimerkiksi se, että Internetin välityksellä oppijoilla on käytössään valtava tietomäärä, jota oppijat voivat käyttää ja prosessoida itsenäisesti omien oppimistavoitteidensa mukaisesti. Luokkahuoneessa oppijoilla yleensä on harvoin muita tiedonlähteitä kuin oppikirja ja kenties joku tietosanakirja tämän lisäksi. Internet taas on pohjaton tietopankki, joka tarjoaa paitsi oppijoille myös opettajalle monipuolista ja ajankohtaista tietoa opiskeltavasta aihealueesta. Tämä tietysti on erityisen tärkeää juuri nykyhistorian ja yhteiskuntaopin opiskelussa, jossa ajankohtaiset asiat ovat itse opiskelun kohteena.

Perinteisen luokkahuoneopetuksen tyypilliseksi piirteeksi Tellan artikkelissa (Lehtinen, 1997) mainitaan myös, että oppilaat ovat passiivisia tiedon vastaanottajia. Opettaja taas on perinteisesti ollut tiedon välittäjä ja asiasisällön ainoa asiantuntija. Internetin käyttö tekee oppijoista aktiivisia tiedon käyttäjiä ja opettajan rooli muuttuu sisällön asiantuntijasta oppimisen asiantuntijaksi. Kun oppijoilla on käytössään useita eri tietolähteitä ja näkökulmia asiaan, he voivat näiden pohjalta luoda oman tiedon ja näkemyksen asiasta, jota he jatkossa voivat käyttää perusteena omalle toiminnalleen. Tellan (Lehtinen, 1997) mukaan tällainen omaehtoinen tiedonhankinta lisää viestintää verkostoituneissa opiskeluympäristöissä.

Perinteinen luokkahuoneopetus nähdään eristäytyneeksi muusta yhteiskunnasta. Internetin avulla taas vuorovaikutus eri ihmisten ja ryhmien välillä helpottuu. Vuorovaikutus ei välttämättä ole aikaan ja paikkaan sidottua, sillä esimerkiksi sähköpostia voi lähettää mihin aikaan vuorokaudesta tahansa minne päin maailmaa tahansa. Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia sekä opetukseen ja oppimiseen että opettajille ja oppilaille. Internetin välityksellä tietyn oppiaineen opettajat ja tutkijat voivat olla yhteydessä toisiinsa ja näin muodostaa omia verkostoja. Oppijoilla on mahdollisuus verkostoitua esimerkiksi muiden koulujen oppilaiden tai tietyn alan asiantuntijoiden kanssa. Internetin avulla koulujen on siis paljon helpompi olla kosketuksissa koulun ulkopuolisiin toimijoihin ja ympäröivään yhteiskuntaan, joka etenkin kun ajatellaan yhteiskunnallisten aineiden opetusta, kuten historiaa ja yhteiskuntaoppia, tuo oppiaineen opiskelijoille uusia mahdollisuuksia tutkia ja oppia ymmärtämään heitä ympäröivää yhteiskuntaa.

Luokkahuoneopetuksessa painotetaan yleensä oppilaiden yksilösuorituksia, mutta Internetin avulla voidaan rakentaa oppimisympäristöjä, jotka tukevat yhteistoiminnallista oppimista ja ryhmätyöskentelyä. Historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa välitettäviä arvoja ovat mm. sosiaalinen vastuullisuus ja toisten ihmisten ymmärtäminen, joten mielestämme yhteistoiminnallinen oppiminen ja ryhmätyöskentely erityisesti kehittäisivät näitä valmiuksia.

Tellan esittämiin piirteisiin voidaan tietysti lisätä myös, että kun Internetin käyttö liitetään osaksi opetusta, kasvavat siinä niin opettajan kuin oppilaidenkin tietoyhteiskuntavalmiudet, jotka Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 ­ 2004 mukaan pitäisi kaikilla suomalaisilla olla vuoteen 2005 mennessä. Näin Internetin liittäminen opetukseen lisää oppilaiden osaamista vastaamaan nyky­yhteiskunnan vaatimuksia.

Internetin käytön on huomattu jonkin verran myös lisänneen oppilaiden kiinnostusta opiskelua kohtaan. Opettajat ovat havainneet, että etenkin sellaiset oppilaat, jotka eivät normaalisti ole olleet kovinkaan innostuneita kouluopetuksesta, ovat uusien opiskelumetodien ja ­työkalujen avulla selvästi aktivoituneet. Suurelta osaltaan tämän voi selittää uutuudenviehätys, mutta toisaalta myös teknisten laitteiden mukaantulo ja tekninen taitaminen on nostanut oppilaista uusia vahvuuksia esiin, mikä puolestaan voi motivoida oppilasta muutoinkin. Internetin avulla opetuksesta saadaan myös monimuotoisempaa ja opetustapahtumasta tulee havainnollisempi, kun ääntä, kuvaa ja tekstiä pystytään helposti yhdistämään. Tämä on omiaan lisäämään opetuksen mielenkiintoa ja autenttisuutta, mikä taas helpottaa opetettavan asian omaksumista. (Niemi ym., 1998).

Yllä käsittelimme Internetin käyttöön liittyviä etuja, mutta sen käyttöönotto ja käyttäminen ei kuitenkaan yleensä suju aivan ongelmitta. Ensinnäkin tämä edellyttää niin opettajilta kuin oppilailtakin uusia taitoja ja asenteita, ennen kuin Internetin edut saadaan kaikessa muodoin hyödynnettyä. Internetin tarjoama helppo pääsy suunnattoman suureen tietolähteeseen ei myöskään ole ongelmatonta, koska löytynyt tieto on siellä usein sirpalemaista eikä ole suunniteltu oppimateriaaliksi kuten oppikirjojen välittämä informaatio. Lisäksi oikean tiedon löytäminen saattaa olla vaikeaa ja sen luotettavuus kyseenalaista. Oppikirjojen tiedot sitä vastoin on yleensä tarkastettu, joten niiden välittämään tietoon voi helpommin luottaa. Täytyy myös muistaa, että pelkkä tekniikan tuominen kouluihin ei muuta mitään ellei se palvele opetuksen ja oppimisen tarpeita, kuten Olli­Pekka Heinonen toteaa Opettaja­lehden haastattelussa (Koivisto, 2000).

Vuorovaikutus Internetin välityksellä ainakin tällä hetkellä tapahtuu pääasiassa ei­kasvotusten. Tällöin ihmisten välisestä viestinnästä katoaa eleet ja ilmeet, jotka luokkahuoneopetuksessa ovat mukana. eLearning­lehden artikkelissa (2001) kolumnisti Joseph A. Konstan, Minnesotan yliopiston tietotekniikan professori, on mm. sitä mieltä, että perinteisessä luokkahuoneopetuksessa hän voi heti nähdä opiskelijoidensa ilmeistä ymmärtävätkö he asian, hämmentääkö se heitä vai kiinnostaako se heitä olleenkaan. Näihin hän voi välittömästi opettajana reagoida tavallisessa luokkahuoneessa. Tätä mahdollisuutta hänen mielestään nykyiset on­line oppimisympäristöt eivät vielä tarjoa ja hänen mielestään oppimisympäristöjen suunnittelijoiden tulisikin tutustua tarkemmin siihen miten opettajat opettavat ja miten oppilaat oppivat.