|
|
|
| DIANA (Dialogical Authentic Netlearning Activity) -niminen toimintamalli on kehitetty ammatillisen osaamisen rakentamista kuvaavaksi, oppimisprosessin syklisyyttä ja dynaamisuutta kuvaavaksi jäsennykseksi, jonka osat ovat koko ajan olemassa ja vuorovaikutuksessa keskenään tehokkaassa verkko-oppimisessa. Sen kehittäjät ovat Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa sekä Opetushallituksen tutkimusprojekteissa tehneet pitkään tutkimus-, kehitys- ja koulutustyötä oppimisesta ja vuorovaikutuksesta verkkoympäristössä. (Aarnio-Enqvist 2001a, 5)
Diana-mallin ammattialakohtaisia kokeiluesimerkkejä on esitelty teoksessa Aarnio ym. 2002 (s. 165 - 260). Valtakunnallisen ammatillisen virtuaalikouluhankkeen osana mallia on kokeiltu niin tekniikan ja liikenteen, hallinnon ja kaupan, kulttuuri-, sosiaali- ja terveys- kuin cateringaloilla vaihtelevin painotuksin ja kokemuksin, joista kyseiset opettajat teoksessa raportoivat. Verkkokursseja toteuttaneet opettajat eivät tutkijoiden mielestä olleet sisäistäneet Diana-mallia kokonaisuutena, vaan toteuttivat siitä vain jotakin osaa (esimerkiksi Dialogisia toimintatapoja) ja muuten toteuttivat oppimisprosessin omien malliensa mukaan. (emt. 252) Mallin rakentaneiden tutkijoiden lähtöoletuksina olivat, että
Monet toteutukset kuitenkin perustuivat verkkoon siirrettyyn oppimateriaaliin perehtymiseen, opettajien antamien tehtävien tekemiseen ja palauttamiseen arvioitavaksi. Näin keskustelua verkossa ei helposti syntynyt. Verkossa oppiminen paljastui tutkimuksessa hyvin haasteelliseksi asiaksi, jossa opettajat, opiskelijat ja oppilaitokset ovat kehityksen alussa. Vaadittava ammatillinen osaaminen eri aloilla sekä myös yhden ammattialan eri teemoissa vaihtelee paljon siinä, miten autenttisuus ja dialogin käyminen painottuvat. Mallia pitäisikin soveltaa luovasti oppimisprosessien tarpeiden ja tilanteiden mukaan (emt. 259).
|
|
Lähetä osoitteeseen juha.sormunen@tsol.tampere.fi tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai kommentteja.
|